FI | EN

etäMuotoiluakatemia

Mukaan myös kotoa käsin!

etäMuotoiluakatemia on suunnattu kaikenikäisille muotoilusta ja kädentaidoista kiinnostuneille ympäri Suomea ja maailmaa. Voit osallistua yksin tai koota ystävistäsi tai työyhteisöstä ryhmän ja tulla mukaan!

Iltaryhmä kokoontuu Google Meetissä maanantaisin klo 17–19.30 ja päiväryhmä tiistaisin klo 10–12.30.

Syksyn 2026 teemana on “Postmodernismi”. Lukukauden aikana tutustutaan postmodernismin ajan moni-ilmeiseen muotoiluun ja uusiin ilmiöihin, materiaaleihin ja tekniikoihin. Pääset tutustumaan tuolin suunnittelun saloihin, ohjaamaan oman  animaation ja tuunaamaan uniikkeja vaatteita sekä rakentamaan liikkuvan veistoksen eli mobilen!

Nyt voit valita myös yksittäisiä itseäsi kiinnostavia aiheita syksyn ohjelmasta ja osallistua vain niihin. Yksittäinen kerta pitää sisällään erikseen sovittavana ajankohtana pidettävän johdantokerran, jonka jälkeen aiheen varsinainen käsittely tapahtuu muun etäMuotoiluakatemian ryhmän kanssa aikataulun mukaisesti.

 

24.8. Mikä ihmeen postmodernismi?

Tutustutaan syksyn teemaan ja siihen mitä kaikkea on tulossa kauden mittaan. 

31.8., 7.9. ja 14.9. Tuoli 

Suomalainen tuoli eri aikakausina ja istumisen ergonomia. Suunnitellaan tuoli ja tehdään siitä pienoismalli. 

21.9. 28.9. ja 5.10. Animaatio 

Mainoksia ja liikkuvaa kuvaa. Suunnitellaan ja animoidaan mainoselokuva itse suunnittelemalle tuolille. 

12.10., 19.10., 26.10. ja 2.11. Vaate

Vaatteet on mun aatteet. Tuunataan vanhasta vaatteesta oman näköinen postmodernismin ajan innoittamana.

9.11. ja 16.11. Mobile 

Kauden päätteeksi rakennetaan liikkuva veistos eli mobile postmodernismin hengessä leikitellen ja asioita villisti yhdistellen.

23.11. ja 30.12. Viimeistely ja portfolio 

Syyskauden viimeisillä kerroilla saatetaan työt valmiiksi, ihastellaan yhdessä mitä kaikkea on saatu aikaiseksi ja kootaan portfolio. 

10.12. Muotoiluakatemian joulujuhla 

Kaikkien opetusryhmien yhteistä joulujuhlaa vietetään torstaina 10.12.2026 klo 18 alkaen. Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Mahdollista osallistua myös etänä.

 

Kuopion Muotoiluakatemialla on oikeus tehdä tarvittaessa muutoksia aikatauluun.

Ohjelma tulostettavassa muodossa (PDF).


 

25.8. Mikä ihmeen postmodernismi?

Tutustutaan syksyn teemaan ja siihen mitä kaikkea on tulossa kauden mittaan. 

1.9., 8.9. ja 14.9. Tuoli 

Suomalainen tuoli eri aikakausina ja istumisen ergonomia. Suunnitellaan tuoli ja tehdään siitä pienoismalli. 

22.9., 29.9. ja 6.10. Animaatio 

Mainoksia ja liikkuvaa kuvaa. Suunnitellaan ja animoidaan mainoselokuva itse suunnittelemalle tuolille. 

13.10., 20.10., 27.10. ja 3.11. Vaate

Vaatteet on mun aatteet. Tuunataan vanhasta vaatteesta oman näköinen postmodernismin ajan innoittamana.

10.11. ja 17.11. Mobile 

Kauden päätteeksi rakennetaan liikkuva veistos eli mobile postmodernismin hengessä leikitellen ja asioita villisti yhdistellen.

23.11. ja 3.12. Viimeistely ja portfolio 

Syyskauden viimeisillä kerroilla saatetaan työt valmiiksi, ihastellaan yhdessä mitä kaikkea on saatu aikaiseksi ja kootaan portfolio. 

10.12. Muotoiluakatemian joulujuhla 

Kaikkien opetusryhmien yhteistä joulujuhlaa vietetään torstaina 10.12.2026 klo 18 alkaen. Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Mahdollista osallistua myös etänä.

 

Kuopion Muotoiluakatemialla on oikeus tehdä tarvittaessa muutoksia aikatauluun.

Ohjelma tulostettavassa muodossa (PDF).


 

etäMuotoiluakatemiassa opiskelet muiden Muotoiluakatemian opetusryhmien tavoin muotoiluun painottuvaa käsityön laajan oppimäärän taiteen perusopetuksen opintoja etäyhteyksien kautta. Suoritetuista opinnoista saat todistuksen, josta on hyötyä esimerkiksi jatko-opintoihin hakiessa. 

etäMuotoiluakatemian ohjelma seuraa muiden Muotoiluakatemioiden ohjelmaa, mutta harjoitustyöt muokataan tarvittaessa sellaisiksi että ne ovat toteutettavissa hyvinkin yksinkertaisin välinein.

etäMuotoiluakatemiaan osallistumiseen tarvitset internetyhteyden, tietokoneen ja/tai älypuhelimen, luonnoskirjan sekä aihekohtaiset materiaalit ja välineet. Opetus toteutetaan Google Meet -videopuhelun kautta. Jokaisella opetuskerralla käsitellään kauden aihetta teorian ja käytännön tekemisen kautta.

Postmodernismi

Lukukaudella puhaltavat värien ja muotojen uudet tuulet! Lukukauden aikana harjoitellaan villien ideoiden siirtämistä käyttökelpoiseksi tuotteeksi ja käsitellään postmodernismin aikakautta tuotekehityksen ja materiaalien näkökulmasta.

  • Ideointi
  • Luonnostelu
  • Värioppi
  • Tuotekehitys

 

Ilmoittaudu
mukaan

etäMuotoiluakatemian syyslukukauden kurssimaksu on  88 € / nuori (alle 30 v.), 121 € / aikuinen, osallistuminen etäMuotoiluakatemiaan ryhmänä 440 € / ryhmä (5-10 osallistujaa)

Yksittäinen aihe (johdanto +  3-4 opetuskertaa) 44 €, ryhmä 160 €.

Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa eikä sitä lisätä niihin.

Maksu sisältää opetuksen ja kurssilla käytettävän teoriamateriaalin digitaalisena. Osallistuja hankkii opetuskerroilla tarvittavat välineet ja materiaalit itse.

Syyslukukausi on kestoltaan 16 opetuskertaa ja yhden kerran pituus on 2,5h. Yksi opetuskerta sisältää kolme 45 minuutin oppituntia ja tauon. Lukukaudessa oppitunteja on yhteensä 48.

etäMuotoiluakatemiaan on mahdollisuus hakea vapaaoppilaspaikkaa.

Hae vapaaoppilaspaikkaa tästä

Opettajana toimii:

A-P Inkinen, muotoilija (AMK)

044 731 8007

ap.inkinen (at) muotoiluakatemia.fi

Tutustu syksyn ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan verkkokauppamme kautta 17.4.2026 alkaen!

Mikäli osallistut ryhmänä tai maksaja on esimerkiksi työnantajasi (lasku) ilmoittaudu sähköpostilla ap.inkinen (at) muotoiluakatemia.fi.

VERKKOKAUPPAAN 

"Luovat ihmiset luomassa jotain uutta yksin ja yhdessä, toistensa mieliä avartaen ja uutta oppien!"

etäMuotoiluakatemian opiskelija

Lukumäärä:

- +

Lukumäärä: