takaisin

Historiaa muotoilu, yrittäjyys ja alueellisuus edellä

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiö myönsi historiassaan ensimmäisen kerran apurahaa pohjoissavolaisille muotoilun sekä käsi- ja taideteollisuuden toimijoille liiketoiminnan aloittamiseen tai kehittämiseen. Apurahojen saajat julkistettiin 15.12.2017. Yhteensä apurahan hakijoita oli 20, joista työryhmä sekä Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön hallitus nostivat hakemusten ja projektisuunnitelmien perusteella apurahan saajiksi kolme kuopiolaista muotoilualan yritystä: Emilia Karenina Oy:n, Minna Suuronen Oy:n ja Piirre Collective Oy:n.

apurahan saajat
Artikkelin aiheet
Kuopion Muotoiluakatemia Kuopion Muotoiluakatemian Säätiö
takaisin

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön apurahan saajat 

 

EMILIA KARENINA OY

EK For KIDS -lastenhuoneen sisustuskonsepti
Emilia Åman

www.emiliakarenina.fi

Nuori yritys perustettu vuonna 2017 ja jo nyt vuoden lopussa sen tuotanto on kasvanut puolella. Yritys on ollut aktiivisesti esillä ja saanut paljon mediajulkisuutta. Emilia Åman on valmistunut muotoilijaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 2006.

Yritys käyttää tuotteissaan kestäviä ja aitoja materiaaleja, kuten koivuvaneria. Tuotteiden valmistajat ovat kuopiolaisia.

3000 euron apuraha on myönnetty asiantuntija-apuun EK for KIDS -huonekalujen SFS-standardien käyttöönottoon ja eurooppalaisiin kalustevalmistajien standardeihin.

Mahtavaa kun tuetaan paikallisuutta. Sydäntä lämmittää se, että tuetaan Kuopiossa valmistuneita, maailmalla olleita ja sieltä palanneita muotoilijoita. Apurahalla myös nostetaan muotoilua näkyväksi.”

 

MINNA SUURONEN OY

www.minnasuuronen.net

Minna Suuronen on aloittanut yritystoiminnan vuonna 1998 tekemällä iloisia ja värikkäitä hattuja. Sittemmin liiketoiminta on laajentunut käsittämään naisten ja lasten luonnonmateriaaleista tehdyt iloiset värikkäät vaatteet ja asusteet. Minna Suuronen suunnittele mallistot itse ja ne valmistetaan Suomessa. Hänellä on useita jälleenmyyjiä ympäri Suomea. Minna Suuronen on valmistunut muotoilijaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 2002.

4000 euron apuraha on myönnetty uuden verkkokaupan perustamiseen ja sen myötä kansainvälisen myyntikanavan avaamiseen.

”Olen todella iloinen tästä apurahasta, joka mahdollistaa Minna Suuronen Oy:n digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen ja alun kansainvälistymiselle.”

  

PIIRRE COLLECTIVE OY

Mirva Jäntti, Jenni Kääriäinen, Venla Malkki, Merita Pesonen

www.piirrecollective.com

Piirre Collective koostuu 4 nuoresta muotoilijasta, jotka ovat valmistuneet Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 2014. Yritys perustettiin 2013. Tuolloin sen keskeisin tuote oli kuosisuunnittelu ja yhtiömuotona osuuskunta. Yritys muuttui osakeyhtiöksi 2017 ja se fokusoitui yritysten asiakasviestintään. Vaikutus alueelle syntyy yritysten kautta.

Apuraha 3000 euroa myönnettiin osakeyhtiön liiketoiminnan kehittämiseen ja markkinointiin.

 ”On hienoa, että tällaista apurahaa jaetaan. Apuraha mahdollistaa sen, että voimme tehdä yrityksiä ja yrityspäättäjiä tietoisemmaksi visuaalisen viestinnän taloudellisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Uskomme siten, että apurahan hyöty ulottuu laajasti alueen yritysten eduksi ja kertautuu. Apurahan avulla osoitetaan muotoilijoiden työn merkitys käytännössä, mikä luo positiivista kuvaa myös muotoilijoiden ammattitaidosta yleisesti.”

Artikkelin aiheet
Kuopion Muotoiluakatemia Kuopion Muotoiluakatemian Säätiö
takaisin

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiö

Säätiö on aloittanut toimintansa joulukuussa 2014. Sen tarkoituksena on tukea ja edistää kulttuurin – erityisesti muotoilun – taiteen ja käsityön ammattimaista toimintaa, harrastusta, tuntemusta, arvostusta ja kehittämistä. Säätiön hallituksessa on viisi jäsentä ja kolme varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Mika Sutinen, varapuheenjohtajana opetusneuvos Eija Vähälä ja säätiön asiamiehenä Eija Tanninen-Komulainen.

 

Artikkelin aiheet
Kuopion Muotoiluakatemia Kuopion Muotoiluakatemian Säätiö