Apurahan saajat
2018

Apurahaa
muotoiluliiketoiminnalle

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön vuoden 2018 apurahat myönnettiin suomalaisille muotoilun sekä käsi- ja taideteollisuuden toimijoille liiketoiminnan aloittamiseen tai kehittämiseen. Apurahojen saajat julkistettiin 10.12.2018. Yhteensä apurahan hakijoita oli 41, joista työryhmä sekä Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön hallitus nostivat hakemusten ja projektisuunnitelmien perusteella apurahan saajiksi kolme muotoilijaa: Tytti Porvarin, Linda Ukkosen ja Liina Blomin.

Muotoilija, luova johtaja

Liina Blom / IIIIK INTO Oy
www.iiiikinto.com

Liiketoiminnan kehittämiseen, erityisesti RAUHA-hankkeen tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen myönnetty apuraha 15 000 euroa.

RAUHA – esteettinen, turvallinen tulevaisuuden ympäristömme

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön apuraha mahdollistaa osaltaan RAUHA-hankkeen nopeamman tuotekehityksen ja tuotteiden tulon markkinoille. Haluamme kehittää sisustuksellisia tuotteita, jotka ovat helposti varioitavissa jokaisen tilan estetiikan mukaan, mutta tuovat samalla myös todellista lisäarvoa, turvallisuutta, tiloihin. Tuotteemme tulevat luomaan helpotusta ihmisten, sekä ikääntyvien että heidän läheistensä, arkeen.

Apuraha merkitsee meille todella paljon: voimme jatkaa koko projektia, erityisesti tuotekehitystämme ja käyttäjätutkimusta aikataulun mukaisesti. Saatu apuraha vahvistaa myös tunnettamme siitä, että myös muut ymmärtävät ja arvostavat tavoitteitamme. Se on tärkeää, sillä haemme myös muuta rahoitusta hankkeeseen. Tärkeintä on kuitenkin se, että olemme taas askeleen lähempänä valmiita tuotteita ja voimme osaltamme vaikuttaa entistä turvallisemman ja esteettisemmän ympäristön luomisessa ihmisille.”

– Liina Blom

Teollinen muotoilija

Linda Ukkonen / Vasama Lab
linkki Linda Ukkosen portfolioon

Aloitusvaiheen muotoiluyrityksen kehittämiseen, prototyyppien kehittämiseen sekä pakkaus- ja kuvausmateriaalien tilaamiseen myönnetty apuraha 4000 euroa.

Kuopion Muotoiluakatemian Säätiön apuraha on minulle valtava kunnia ja positiivinen uutinen. On hienoa, että myös nuoria alalla aloittavia tuetaan. Uskon, että apurahan avulla pystyn tuomaan uutta muotoilualalle algoritmiavusteisen 3D-mallinnuksen ja digitaalisten valmistusmenetelmien myötä. Haluan pystyä antamaan jotain myös takaisin muotoilijoille tulevaisuudessa."

– Linda Ukkonen

Muotoilija

Tytti Porvari

Näyttelyn markkinointiin myönnetty apuraha 1000 euroa.

Apurahan saaminen antaa uskoa omaan tekemiseen ja mahdollistaa näyttelyn toteuttamisen suunnitellusti. Apuraha auttaa myös oman mallistoni jatkokehittelyä.

– Tytti Porvari